Esiintyjät Helsingissä

Anne Leinonen, rehtori, Helsingin aikuisopisto

Tervetuloa Leinoset sukupäiville Helsingin aikuisopistoon, joka sijaitsee maineikkaassa entisessä Tyttönorssissa. Kansalaisopiston rehtorina ja Leinosena toivotan teidät kaikki lämpimästi Aikuisopiston upeisiin tiloihimme.

Olen itse isän puolelta Säräisniemen Leinosia, mutta olen asunut koko ikäni etelässä, Lahdessa ja Helsingissä. Toivon, että tilaisuus on antoisa ja nautitte myös satavuotiaan rakennuksen hengestä. www.helao.fi

kuva: Anne Leinonen harrastuksensa pelastuskoiratoiminnan parissa.

Marjo Tiirikka, VTM on viestinnän ammattilainen ja yrittäjä, jolta ilmestyi keväällä Pikaopas elämäntarinan ja sukutarinoiden kirjoittamiseen. Marjo kannustaa kaikkia oman elämäntarinansa kirjoittamiseen ja sukutarinoiden penkomiseen. 
Häneltä on ilmestynyt vuonna 2018 Arabian Heljä, elämäkerta keramiikkataiteilija, professori Heljä Liukko-Sundströmistä ja vuonna 2016 tarinakirja Kohtalona Suomenlinna (yhdessä Ida Lindströmin kanssa).

www.marilo.fi

Tanssija, koreografi, Susanna Leinonen perusti vuonna 2001 Edistyksellinen nykytanssi ja balettiyhdistys ry:n (ENBY) edistämään suomalaista nykytanssin asemaa kotimaassa ja ulkomailla sekä ylläpitämään Susanna Leinonen Companyn (SLC) toimintaa. SLC on tunnettu, kansainvälisestikin kysytty tanssijaryhmä, joka työllistää freelance-tanssijoita ja luovan työn ammattilaisia. Ryhmän korkeasta taiteellisesta tasosta kertovat koreografi Susanna Leinoselle myönnetyt monet palkinnot. susannaleinonen.com

kuvaaja: Matilda Peltonen

Antti Leinonen on valmistunut diplomimuusikoksi saksalaisesta Trossingenin valtiollisesta musiikkikorkeakoulusta sekä musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta. Leinosta kuullaan solistina Keski-Pohjanmaan Kamariorkesterin vuoden 2024 Emma-palkitulla levyllä Finnish Accordion Concertos. Omia sävellyksiään hän on julkaissut Tjango!-yhtyeensä kolmella albumilla. Leinonen on toiminut harmonikansoiton lehtorina Itä-Helsingin musiikkiopistossa vuodesta 2012 alkaen. tjango.fi

kuvaaja: Tuomas Tenkanen

Korpilahtelainen, isälinjaltaan Laukaan Leinosiin kuuluva Mika Hirvonen on Leinosen sukuseuran sukututkimusvastaava ja arkistonhoitaja. Jo pitkään perinteistä, asiakirjoihin perustuvaa sukututkimusta tehnyt Mika on kiinnostunut geneettisestä sukututkimuksesta mm. Leinosten varhaisten vaiheiden selvittämiseksi. Tavoitteenaan hänellä on kirjan julkaiseminen Laukaan Leinosista. Teknologiateollisuuden alalla työskentelevä Mika opiskelee historiaa Helsingin yliopistossa.

Marja-Liisa Manka, FT, YTM, on työhyvinvoinnin johtamisen dosentti. Hän on tehnyt pitkän uran Suomen ensimmäisenä työhyvinvoinnin professorina, yrittäjänä ja tietokirjailijana. Marja-Liisan lähestymistapa on tutkimustietoon perustuva: mikään organisaatio tai kukaan ihminen ei ole kohtalon armoilla, vaan voi vaikuttaa tuloksellisuuteensa ja hyvinvointiinsa arjen keinoin. Marja-Liisan viimeisimmät tietokirjat Marjut Mankan kanssa ovat Eri-ikäiset työssä – johtamisella työhyvinvointia (2026) ja Työhyvinvointi (uudistettu painos 2023), sekä Elämänilon jäljillä: Tunne juuresi – vaikuta elämääsi (2022, äänikirjana 2023) ja Stressikirja – mistä virtaa? (2020, 2. painos). Leinosen sukuseurassa Marja-Liisa on tiedottajana. Hänen ukkinsa on Veneheiton Leinosia. 

kuvaaja: Reetta Muranen

Riikka Leinonen on kirjailija, ihmisoikeusaktivisti ja yhteiskunta-alan ammattilainen. Hän voitti tietokirjallisuuden Finladia-palkinnon 2024 Sofia Tawastin kanssa teoksesta Suuri valhe vammaisuudesta. Riikka Leinonen on ollut vuodesta 2025 vammaisten ihmisoikeusjärjestö Kynnys ry:n hallituksessa ja on vuonna 2026 myös Kynnyksen varapuheenjohtaja. Samalla hän on kypsytellyt näkemyksiään arjen ableismista ja on yksi Esteettömyys NYT! -kansalaisaloitteen alullepanijoista. Riikka on isänsä puolelta Laukaan Leinosia ja asuu avomiehensä kanssa Jyväskylän Säynätsalossa. 

kuvaaja: Jukka Ojaniemi

Suvi Leinonen (FM) toimii Tampere-talon ja Tampereen Oopperan taiteellisena johtajana. Hän vastaa laajojen tapahtumakokonaisuuksien kehittämisestä, ohjelmastrategiasta sekä kansainvälisistä ja kotimaisista yhteistyöhankkeista. Parhaillaan Leinonen valmistelee Minna Leinosen säveltämän Naisen ääni -pienoisoopperan kantaesitystä, joka juhlistaa naisten äänioikeuden 120-vuotisjuhlaa ja tuo oopperataiteen pariin uusia yleisöjä. Puheenvuorossaan sukujuhlassa Suvi tarkastelee naisten äänen kulttuurista merkitystä tulevan kantaesityksen näkökulmasta. Samalla hän avaa työtään taide- ja kulttuuritoiminnan johtamisen parissa. Leinonen pohtii, miten ooppera ja musiikki voivat antaa tilaa uusille äänille ja tehdä menneisyydestä merkityksellisen myös tämän päivän yleisölle.

kuva: Tampere-talo