Uutiset

Uuudistunut jäsenlehti Leinoset

Uudistunut, nelivärinen sukulehti on jaettu jäsenillemme heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Tampereen sukutapahtumamme 13.–14.8. kunniaksi päätimme jakaa lehden myös kaikille Pirkanmaan alueen Leinonen nimisille talouksille (mukaanlukien alkuperäiseltä nimeltään Leinoset) – yhteensä n. 550 taloutta. Tervetuloa pirkan-maalaisetkin sukuseuraamme!

Sukulehden kannen kuvassa Esteri Leinonen (1908–1976) ensimmäisen polkupyöränsä kanssa. Esteri on mukana Kainuun Leinoset 1 julkaisussa, taulu 499. Kuva Arvo Kauton perhealbumista.

Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä sukulehti on hyvä syy liittyä jäseneksi iloiseen seuraamme!

Liity jäseneksi


Tervetuloa uusille kotisivuille

Kotisivujen uudistus on ensimmäinen iso askel kohti sukuseuramme ajanmukaista viestintää. Uudet nettisivut on suunnattu kaikille toiminnastamme kiinnostuneille ja luettavissa tietokoneelta, tabletilta ja älypuhelimen näytöltä.

Tulevan syksyn aikana julkaisemme sivuille erillisen jäsenosion, jonne kirjaudutaan omilla tunnuksilla. Jäsensivuilla annamme ajankohtaista tietoa mm. seuran toiminnasta ja opastamme jäseniä sukututkimuksessa. Sivuille tulevat luettavaksi kaikki Leinosten sukulehdet sekä yhdistyksen toiminnan asiakirjat. Julkaisuajankohdasta tiedotetaan jäseniä sähköpostitse, nettisivuillamme sekä Leinosen sukuseura facebook-ryhmässä.


Leinosen sukuseura ry:n uudet säännöt voimaan 7.2.2022

Uuden yhdistyslain vaatimien muutosten lisäksi seuran säännöt haluttiin päivittää vastaamaan nykyistä sukuseuratoimintaa. Sääntömuutos mahdollistaa mm. uusien toimintaympäristöjen ja sovellusten käyttöönoton sekä huomioi yleiset tietosuojavaatimukset. Vuosikokous hyväksyi esityksen sääntömuutoksesta Kajaanissa 2021 ja PRH rekisteröi uudet sääntömme 7.2.2022.

Sukuseuran säännöt

Aurinkoiset terveiset Tampereelta!

Leinosia ympäri Suomen maan, mukaanlukien runsas joukko pirkanmaalaisia, kokoontui aurinkoisena elokuun viikonloppuna 13.–14.8. Tampereelle vuosittaiseen sukutapahtumaan.

Lauantaina startattiin museokierrokselle hotelli Tornista. Osa meistä reippaili Keskustorin ja Tammerkosken rantapuistojen kautta kohti Tampereen punatiilisen historian ydintä paikallisen arkkitehdin Sakari Leinosen opastamana. Museokeskus Vapriikissa tutustuimme neljään opastettuun näyttelyyn. Lounaan jälkeen ylitimme Tammerkosken sillan ja kuljemme Pumpuliplikkain jäljillä Työväenmuseo Werstaan aikamatkalle Meirän kaupunkiin ja Suomen Manchesteriin.

Lopun iltaa istuimmePyynikin kesäteatterinkatsomossa seuraamassa hillittömän hauskaa menestysnäytelmää Suomen hevonen. Osa joukosta suuntasi opastetulle kävelylle Kalevankankaan hautausmaalle sekä laskemaan sukuseuran seppeleen sodassa kaatuneiden muistomerkille.

Sunnuntain ohjelman pääpaikkana oli hotelli Tornin Kongressitilaksi entisöity veturitalli, jossa aamu alkoi Leinosille järjestetyllä yksityisellä jumalanpalveluksella. Aamupäivällä jäsenistö ja seuran toiminnasta kiinnostuneet kokoontuivat kuulemaan seuran esitelmiä sekä osallistumaan sääntömääräiseen vuosikokoukseen.

Iltapäivän ohjelmallisessa sukujuhlassa lavalle kutsuttiin paikallisia Leinosia ja Leinossukuisia kertomaan elämästään ja suvustaan. Vieraina olivat sisarukset Marja-Liisa Manka ja Mirja Nurminen sekä samaan kainuulaiseen sukuhaaraan kuuluvat säveltäjä Minna Leinonen ja isä Reijo Leinonen. Saksofonisti Kalle Oittinen esitti Minnan viisiminuttisen Piilo -sävellyksen. Juusolan Leinosiin kuuluvat arkkitehti Sakari Leinonen sekä Tampereen yliopiston professori Liisa Häikiö kertoivat omasta suvustaan sekä työurastaan Tampereella. Ohjelman päätteeksi laulaja ja lauluntekijä Ville Leinonen esitti valitsemaansa musiikkia.

kuva: Eija Leinonen

Oletko sinä vuoden suurimman luonnonkalan viehepyytäjä?

Kilpailuun voivat osallistua kaikki Leinosen sukuun kuuluvat. Kalalaji saa olla mikä tahansa luonnon villikala kymmenpiikistä haukeen. Kalastus sallittu perholla, uistimella, onkien tai pilkkien (vapakalastaen). Myös koukku- ja iskukoukku- tai pitkäsiimapyydetty kala hyväksytään. Kisan voittaa suurin Suomessa pyydetty, ylös nostettu, punnittu ja mitattu (cm) kala. Todisteeksi toivomme kuvaa kalasta pyytäjän kera, tiedot pyyntipaikkakunnasta sekä 2 todistajasta velimatti.leinonen@gmail.com tai postaa Leinosen sukuseuran fb-ryhmässä 30.11.2022 mennessä. Tuomareina kalastusneuvos Markku Myllylä ja tohtori Leo Koutaniemi. Palkitsemme parhaan nais- ja mieskalastajan kirjapalkinnolla.

Osallistu rohkeasti! Kireitä siimoja!

Kuva Tuomas Honka: "Syyskuussa vuonna 2021 olin uistelemassa väärtin kanssa Inarijärven Kankivuonossa. Soutuveneellä hiljalleen soudeltiin ja taimenta yritettiin. Siiman päässä oli Allun alushousu -niminen vaaleanpunainen vaappu. Siihen se hauki iski ja aluksi vei määrätietoisesti suuntaan ja toiseen. Parissakymmenessä minuutissa se väsähti, ja saimme sen nostettua veneeseen. Hervoton nauruhan siinä pääsi, kun huomasimme kalan valtavan koon. Paino oli hieman vajaa 10 kiloa. Fileerasimme pedon, ja joka gramma on tullut syötyä keittona, pihvinä ja kalapullana. Kylmän ja puhtaan veden hauki on erinomaisen makuista evästä."